

29.1.2010 allekirjoitettiin MATE:n ja työnantajan kesken uusi joustavan työajan malli. Se on voimassa vuoden kokeiluna helmikuun alusta alkaen. Joustava työaikamalli tarkoittaa sitä, että kaikilla on käytössä sama työaikamalli, joka sisältää nyt päättyneen työaikapankin laajat liukumat ja työajan tasoituksen. Uusi työaikamalli korvaa työaikapankin. Hyvää on myös se, että kaikissa toimintayksiköissä on yksi yhtenäinen työaikamalli. Tarkempia ohjeita saamme myöhemmin.
Samana perjantaina allekirjoitettiin myös sopimus samapalkkaerästä, jonka suuruus oli pieni mutta kohdentaminen tärkeä. Erä on pieni osa sitä kokonaisuutta, jolla pyritään parantamaan miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa. Suomessa on naisen euro yhä vain 80 senttiä, eli naisten keskipalkka on 80% miesten keskipalkasta. Maanmittauslaitoksessa on naisen euro vain 78 senttiä, joten parantamista riittää meilläkin. Meillä ero johtuu pääasiassa siitä, että valtaosa naisista sijoittuu alempiin toimiluokkiin. Tähän voidaan vaikuttaa palkkausjärjestelmää kehittämällä. Helmikuun alussa voimaan tuleva samapalkkaerä sijoitettiin pääasiassa sopimuksen mukaisesti niin, että "palkantarkistuksilla tulee parantaa sen sukupuolen asemaa, joka on sopimusalalla palkkauksellisesti heikommassa asemassa". Erästä n. 90% sijoitettiin toimiluokkiin 1-5 ja n. 10% toimiluokkaan 11. Sopimuksen aikaan saaminen vaati pienen osan sijoittamista toimiluokkaan 11, mutta sopimuksen mukaisia perusteita sille ei löydy. Perusteita voi kysyä JUKO:n pääluottamusmieheltä.
Palkkausjärjestelmän VAATI-osan kehittämisessä tehdään parhaillaan kovasti työtä. Olemme tekemässä uusia malli- eli paalutoimenkuvia Palkkavaaka-järjestelmään ja arvioimassa niitä. Maaliskuussa alamme nähdä vertailutietoa nykyiseen PALMAamme verrattuna.
Keskustason virka- ja työehtosopimukset ovat myös päättyneet tammikuun lopussa, mutta ei hätää. Nykyisiä sopimuksia noudatetaan kunnes uudet on saatu aikaan. Neuvotteluja käydään hankalilla reunaehdoilla, mutta toivomme tietysti, että ratkaisuun päästään. Viimeisiä tietoja näistä neuvotteluista kannattaa seurata Pardian sivuilta.
Martti Pietikäinen
MATE:n puheenjohtaja
Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry.
PL 84
00521 Helsinki
Puh. 040 801 7730
Email: mate@tttry.fi